|

| ajankohtaista |
9.5.2010
Vaikeuksien kautta voittoon! :)
Taavi teki äärettömän hienon paluun
näyttelykehiin GR:n päänäyttelyssä
Virpiniemessä. Herra nappasi urosten
veteraaniluokan voiton ja oli lopulta
Best In Show 2. veteraani! Suuressa (21
koiraa) paras uros luokassa ei päästy
sijoituksille asti.
Taavi esiintyi tapansa mukaan reippaasti
ja iloisesti häntää heiluttaen.
Handlerilla meinasi tulla tippa linssiin
tuomarin sijoitettua Taavin
luokkavoittajaksi! <3
Huikeeta! Mitä tähän enää voi lisätä...
:) |
31.12.2009
Iloista tulevaa vuotta 2010! :)
Kovasti on tapahtunut edellisestä
päivityksestä. Taavi sai kuin saikin
pitää häntänsä, mutta edelleen
kasvatellaan siihen karvoja. Ja kun
yhdestä vaivasta päästiin, niin toista
pukkaa. Nyt epäilyksenä on Hornerin
syndrooma ja toinen silmä on painunut
hieman. Nyt vain odotellaan, että silmä
palautuu ennalleen. Muuten
papparaiskoira jakselee oikein
nuorekkaasti! :) Jalmari jakselee myös
hyvin äitin "terapiakoirana".
Itse valmistuin 18.12. kuvataiteilijaksi
(AMK) ja pääsin heti oman alan töihin
Ad-assistentiksi. Toivotaan, että
pääsisin koeajan jälkeen jatkamaan
työssä! |
| 21.7.2009
Jalmarin sivulla uusi kuva. |
|

 |
Copyright 2000 - 2010 ©
Susanna Kujasalo. Kaikki oikeudet pidätetään. Luvaton
kopioiminen kielletty.
|